Instagram

Stefan's Steakhouse

Tulipa eilen käytyä Stefan's Steakhousessa testaamassa miltä maistuu, sivujen mukaan, "pääkaupunkiseudun parhaat pihvit".

Eat.fi:n arvostelujen perusteella en kummoisia odotellut. Monet olivat arvostelleet paikan ruokia keskinkertaisiksi. Pihvejä tosin oli kehuttu, loogista sinänsä koska paikka on Stefan's Steakhouse.

Alkupalana otin "paahdettua vuohenjuustoa, balsamicolla maustettuja punajuuria, rucolaa ja paahdettuja pinjansiemeniä". Annos osoittautui erinomaiseksi ja jopa kolme ryhmässämme ollutta ns. vannoutunutta lihansyöjää ylistivät annosta maasta taivaisiin. Annos oli erinomaisen tasapainoinen ja maistuva. Seurueestamme tehty nopea galluppi kertoi että jokaisen alkupala oli täydellisen toimiva.





Pääruoaksi tilasin Steakhouse Specialin eli "hienointa ja laadukkainta Wagyu-härän pihvilihaa Uudesta-Seelannista Kobe-tyyliin kasvatetusta karjasta". Pihvi oli aivan tajuttoman hyvää! Enpä ole yhtä mureaa pihviä aiemmin Suomesta löytänyt! Pihvin kylkeen otimme neljä erilaista kastiketta ja erilaisia kylkiäisiä. Kylkiäisistä paistetut perunat aiolilla olivat enimmäkseen omaan makuuni. Kokonaisuutena annos oli aivan järkyttävän maistuva!

Jotain paikan pihvien laadukkuudesta kertonee myös se että seurueessamme olleet kolme ns. True Lihansyöjää ottivat pääruoaksi paikan isoimmat pihviannokset, 500g lihamötköt. Annokset syötyään sankarit totesivat että oli niin hyvää että tekee mieli santsata ja tilasivat toiset mokomat! :)

Kommentit

  1. Sen verran täytyy oikaista, että kyllä pääkaupunkiseudun parhaat pihvit löytyy edelleen Parillasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti