Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Instagram

Bar Malaga

Kuva
Jätkäsaareen avattiin vappuna uusi lounasravintola/ravintola/baari - Bar Malaga . Ravintola sijaitsee Jätkäsaressa Jallukan kivijalassa, osoitteessa Malagankatu 3 . Toistaiseksihan ravintolan seutu on yhtä työmaata ja ravintolaan voi olla vaikeahko löytää, mutta kyllä se siellä on! Kävimme tänään työkavereiden kanssa testaamassa Malagan lounaan. Lounaaksi oli tarjolla ylikypsää possua rosmariinikastikkeessa kera paahdettujen perunoiden. Annos sinällään oli ihan ok/hyvä, mutta ylikypsä possu olisi saanut olla hieman ylikypsempää. Toisaalta annoksessa oli kaksi possunpalaa joista toinen oli mukavan mureaa ja mehevää, toinen hieman sitkeämpää. Rosmariinikastike oli sekin ihan ok, hieman vetisen oloista. Paahdetut perunat olivat, noh, paahdettuja perunoita. Kokonaisuutena annos oli siis ihan maistuva, itselle sopivan kokoinen, mutta ehkä hieman tylsä ja pelkistetty. Jonkinmoinen salaattipöytä olisi piristänyt lounasta mukavasti. Ravintolan miljöö ei ihmeemmin silmiä hivelly