Levyuutuus: Samuli Putro - Taitekohdassa
Samuli Putro on alun perin suomalaisesta rokkibändistä Zen Cafe sta tuttu artisti, joka on tänään julkaissut neljännen sooloalbuminsa. Oi onnea! Levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu Kuka tahansa kelpaa julkaistiin jo tammikussa ja se onkin ollut ahkerassa radiosoitossa useilla eri kanavilla. Valitettavasti Kuka tahansa kelpaa ei ole vakuuttanut minua eikä valitettavasti vakuuta vieläkään. Mielestäni ko. biisin valitseminen ensimmäiseksi sinkuksi oli virhe, koska biisi ei tee oikeutta muuten hyvin messevälle albumille. Onneksi kuitenkin albumin avaava Taitekohdassa vakuuttaa kuulijan heti alkuun siitä, että levystä on tulossa taattua Putron laatua. Lyriikat tuo mieleen vanhan Zen Cafen ja biisi ei jätä kylmäksi. Levyltä ehdottomasti huomion arvoinen kappale on Tämä on perhe , jonka melodia on mielettömän kaunis ja lyriikat saa herkimmälle tipan linssiin. Toiseksi lempibiisiksi nousee ehdottomasti Synnyin tahtomaan sut , joka on putromaiseen tapaan liioitellun r