Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Instagram

Gravity

Kuva
Kävinpä katsomassa Gravity-elokuvan ja vieläpä 3D versiona. Nyt monet varmasti nyrpistävät nenäänsä sanoen "pyh, 3D leffoissa on ihan turhaa paskaa!". Niinhän se valitettavasti monessa leffassa onkin mutta onneksi on myös näitä poikkeuksia. Olen aina kuulunut niihin jotka pitävät 3D elokuvista. Omasta mielestäni se on ollut mukava uudistus elokuvissa ja parhaimmillaan toimii hienosti. Liian usein tosin tulee vastaan elokuvia joissa 3D efekti hyppii silmille ja tuntuu että koko elokuvan tarkoitus on näyttää miten "hienoja" juttuja 3D:llä ollaan saatu aikaiseksi. Gravity poikkeaa tästä joukosta rajusti. Ihan alkuun olin jopa epävarma että toimiko 3D-lasit. 3D efekti elokuvassa ei puskenut mitenkään silmille mutta kun lasit otti silmiltä huomasi valtavan eron. Gravityssä 3D efektiä käytetään tehokeinona, ei prassailuun. 3D tukee tarinaa ja tempaa mukaansa. On upeaa katsella kun avaruusalus ja ihmiset leijailevat valkokankaalla keskellä ei-mitään, sitähän se avar

Samsung Galaxy Gear älykello

Kuva
Samsung julkaisi ensimmäisen älykellonsa, Galaxy Gearin , jo jonkin aikaa sitten. Kello toimi alkuun vain Galaxy Note 3 ja Galaxy Note 10.1 2014 laitteiden kanssa. Nyttemmin mm. Galaxy S4 on saanut firmispäivityksen jonka myötä se on saanut tuen kellolle. Flashasin omaan S4 puhelimeen 4.3 firmiksen n. viikko sitten ja otin kellon testiin. Kello itsessään on fyysisesti tyylikäs ja minimalistisen näköinen. Kelloa hallitsee 1.63" AMOLED kosketusnäyttö. Näytön resoluutio on 320x320 ja se riittääkin hyvin pienelle ruudulle. Kellosta löytyy tasan yksi fyysinen näppäin, oikeassa reunassa oleva virtakytkin, jolla näyttö saadaan päälle/pois ja kello luonnollisesti sammutettua/käynnistettyä. Kellon erikoisuutena on rannekkeessa oleva, yllättävänkin laadukas, 1.9 megapikselin kamera jolla voidaan ottaa myös 720p videota. Rannekkeesta löytyy myös kaiutin jonka äänenvoimakkuus riittää hyvin puheluiden hoitamiseen tai esim. pelien äänille. Kellossa on muutama selkeä ongelmakohta. E

Erard STANDiT 400

Kuva
Erard STANDiT 400 lattiateline telkkarille on äärettömän yksinkertainen mutta mielestäni äärettömän nerokas keksintö. Valmistaja ilmoittaa telineen sopivan 30" - 52" telkkareille, maksimissaan 30kg painoisille ja 5cm syville. Oma telkkarini on 55" ja se painaa 20kg joten en nähnyt syytä miksei teline kävisi myös tälle ja kävihän se. Teline itsessään painaa 11kg ja se koostuu kolmesta pääosasta sekä muutamasta pienemmästä nippelinappelista. Telineen kokoaminen oli suoraviivainen, helppo ja nopea "urakka". Kokoamiseen meni kaiken kaikkiaan n. 10-15min ja teline huokuu laatua. Osat ovat jämäkkää metallia joka luo varmuuden tunteen eikä telineeseen pelota asentaa televisiota. Korkeussäätöä television asentamiseen on n. 20cm joka riitti ainakin itselle juuri sopivasti. Telineen rungon takana on kouru jonne voidaan piilottaa televisioon menevät johdot. Tämä onkin toimiva ratkaisu ja televisio asentuu huomaamattomasti seinälle. Telineen ehdottomasti paras

Lotus Nessu Menthol

Kuva
Kaappiini kertyy aina erinäisiä nessupakkauksia ja siirtelen tavanomaisesti muutosta toiseen näitä mukanani. Kuitenkin ruokakaupassa vastaani osui menthol-nessut, joiden ajattelin helpottavan flunssaisen tukkoista oloani ja nappasinkin oitis näitä mukaani. Kuten valmistajan  sivuilla kerrotaan, on menthol minttuöljystä tehty valmiste jonka tulisi avata hengitysteitä ja täten helpottaa tukkoisuutta. Yhdeksän nenäliinan taskupakkaus on Nessuille tuttuun tapaan erittäin kompakti ja hyvä, minä ostin paketin jossa näitä pienempiä pakkauksia on kuusi. Suurena nenäliinojen ystävänä sain kuitenkin pettyä karvaasti, kun ensimmäistä kertaa menthol nessuun niistettyäni aralle nenän alueen iholleni levisi jäätävä polttelu. Jo valmiiksi punoittava alue vaihtoi astetta kirkkaampaan sävyyn ja pieni arkuus muuttui suoranaiseksi kivuksi. Nenäliinana ominaisuudet ovat hyvät. Paperi on pehmyttä ja arkki sopivan kokoinen. Flunssassa en näitä käyttäisi, mutta jos haluan impata mentholia suoraan arkis

Sitruunahappo pyykkikoneen puhdistajana

Kuva
Pyykinpesukone on tasaisin väliajoin tuntunut tunkkaiselta, kun pyykkiä ottaa ulos koneesta. Suodattimen puhdistus ja pesu korkeassa lämpötilassa auttaa, mutta koneeseen jää aina kaikenlaista pientä töhnää ja kalkkijäämiä. Yleensä olen joitain kertoja vuodessa pyörittänyt pesukoneessa ihan supermarketin puhdistusainehyllyltä löytyviä pesukoneen puhdistukseen tarkoitettuja jauhepakkauksia. Nämä kuitenkin yleensä riittävät vain yhteen puhdistuskertaan. Ekologisuus ja luonnonmukaisuus ovat muutenkin tämänpäivän vahvoja teemoja, joten miksi ei sitten kokeilisi vaihtoehtoisia menetelmiä myös pyykkikoneen tunkkaisuuden poistamiseksi? Sitruunahappo, E-koodi E330, jota löytyy elintarvikkeista säilöntäaineena (ja tietysti sitruunahedelmistä), sopii kuullun perusteella myös pyykinkoneen puhdistukseen. Tätä täytyi siis testata. Kyseistä tavaraa saa ainakin apteekeista, mutta varsin happoisella hinnalla ja pienissä pakkauksissa. Salliselta  sitruunahappoa saa 680g pakkauksessa. Esimerkiksi

Anton Oliver jäätelökone

Kuva
Puolison ehdotuksesta hankittiin jäätelökone kotiin ja eikun testaamaan miten valmistetaan maukasta kotitekoista jäätelöä! Hankkimamme Anton Oliver jäätelökone on pienehkö, jäätelöä voi tehdä kerrallaan korkeintaan litran verran. Mutta hyvä näin, eipä tule liikaa ahmittua tätä kylmää herkkua. Jäätelökoneita näyttäisi olevan markkinoilla ainakin kahdenlaisia: Ilman kompressoria ja kompressorilla varustettuja. Ero näissä on se, että jos laitteesta puuttuu kompressori, pitää jäätelönvalmistuskulho pakastaa etukäteen pakastimessa. Kompressorilaitteet taas jäädyttävät kulhon itse. Kompressorittomat laitteet eivät siis sovellu äkilliseen jäätelönhimoon (ellei sitten säilytä jäätelökulhoa pakastimessa, ei tietoa tuleeko tästä ongelmia). Anton Oliver jäätelökone on kompressoriton malli, joten ohjekirjan mukaan jäätelökulhoa pitää pakastaa ennen jäätelön valmistamista vähintään 12h. Kulhossa on kaksoispinta, joiden väliin jäävässä tilassa on kylmäainetta. Aineen tulee olla tarpeeksi kylmää,

Oculus Rift Development Kit

Kuva
Avaan hieman vapisevin käsin pahvilaatikkoa. Kuukausien odotus on ohitse ja edessäni olevan laatikon kyljessä lukee lähettäjän kohdalla OCULUS VR INC, CALIFORNIA, USA. Pahvilaatikosta paljastuu neliön muotoa tavoitteleva tyylikäs musta laukku. Laukun sisältä puolestaan paljastuu laite, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Oculus Rift! Mutta nyt menen asioiden edelle. "Mikä on Oculus Rift?", saattaa arvoisa lukija tällä hetkellä kysellä. Oculus Rift on 7 tuuman näyttö. Mutta ei mikä tahansa näyttö, vaan näyttö joka puetaan päälle. Oculus Rift puetaan silmien eteen hyvin samalla tavalla kuin laskettelulasit, laite jopa näyttää vähän niiltä. Läpi ei tosin näe, vaan silmille paljastuu näkymä "lasien" sisällä olevasta näytöstä. Näytöstä joka näyttää kaiken kahtena, vaikkakin hieman eri näkökulmasta, luoden näin 3D-kuvan näkymästä. Oculus Rift Development Kit -pakkauksen avaaminen. Näytön ja silmien välissä on linssit, jotka taikovat näytön näkymän verkkokalv

Helsingin frisbeegolfradat

Kuva
Jokuaga aiemmin kirjoittelikin Frisbeegolfista lajina . Ajattelin nyt itse paneutua hieman Helsingistä löytyviin frisbeegolfratoihin Helsingistä löytyy käytännössä neljä kunnon frisbeegolfrataa: Tali , Meilahti , Siltamäki ja Kivikko . Näistä Suomen vanhin rata, Meilahti, on 16 korinen, muut 18 korisia. Kivikko puolestaan on radoista uusin ja se näkyykin radan ulkoasussa. Radalla on asianmukaisesti todella hyvät ja informatiiviset väyläkuvaukset jokaisen tiiauspaikan vieressä, väylät ovat myös hyvin hoidetut ja selkeät. Näiden pidempien ratojen lisäksi Munkkiniemestä löytyy yhdeksänkorinen helppo puistorata joka on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Itse aloitin frisbeegolfin pelaamisen, eli fribaamisen, aika tarkkaan kuukausi sitten (16.7.) Kivikossa . Kivikon rata on sen selkeyden puolesta hyvä rata aloittelijoille tutustua lajiin, ehkä skipaten väylän yksi. Kivikon ensimmäinen väylä alkaa heti tylysti isolla vesiesteellä joka on syönyt varmasti lähes jokaiselta harrastajalta v

SPIbelt Messenger Bag

Kuva
Jepu kirjoitteli jokin aika sitten SPIbelt Original "vyölaukusta" . Itse otin testiin SPIbeltin Messenger Bagin joka on olkalaukkumallinen versio SPIbelt Originalista. SPIbelt Messenger Bag on hyvin pitkälti samasta materiaalista ja samalla idealla rakennette olkalaukku kuin SPIbelt Originalkin. Laukkuosa on erittäin venyvää ja kevyttä spandex-materiaalia. Messenger Bagin olkahihnassa on hieman Originalia mukaileva ylimääräinen tasku johon voi säilöä kännykän ja/tai avaimet. Itse Messenger Bagin laukkuosa on sen verran iso että sinne voi halutessaan säilöä esim. 9.7" iPadin tai muuta vastaavaa materiaalia. Itse kokeilin käyttää Messenger Bagia frisbeegolf-radalla kiekkojen säilömiseen ja pitää myöntää että tämä oli melkolailla toimiva ratkaisu. Bagiin mahtuu helposti ainakin kolme, uskoisin myös neljä, kiekkoa. Messenger Bag pysyy tiukasti lähellä kehoa jolloin laukkua ei tarvitse ottaa pois selästä heittojen ajaksi. Laukun suuaukko on myös tarpeeksi kireä jotta ki

Driver: San Francisco

Kuva
Mitä tehdä kun iskee kova autokuume ja menopelin hankkiminen ei ole vaihtoehto? Yksi hyvä konsti on hypätä virtuaalikotteron rattiin ja kaahailla unelma-autollaan ympäri San Franciscoa. Muistan pelanneeni ensimmäistä Driveria joskus 2000-luvun alkupuolella, mutta siihen muistini sitten päättyykin.  Sarjan viidennen osan kimppuun lähdinkin käytännössä nollatiedoilla.  Pelikotelon takakannen lukeneena odotin rosvojen jahtaamista, mutta iloiseksi yllätykseksi tekemistä on hyvin laajalla skaalalla. Poliisin roolin lisäksi pelissä pääsee myös rosvon saappaisiin. Tehtäviin kuuluu myös kilpa-ajoa sekä tarkasti merkityllä radalla, että vapaalla reitillä pisteestä toiseen ja vaikka mitä muuta. Kartalle on myös ripoteltu minihaasteita joissa pitää vaikkapa ajaa 20 sekuntia vastaan tulijoiden kaistalla tai driftata sata metriä. Suurin osa tehtävistä tapahtuu liikenteen joukossa joten ajaessa saa olla tarkkana. Kaupungissa on myös movie token –nimeä kantavia kerättäviä merkkejä. Jokaista

Darra

Kuva
Darra (Bakis) on ravintolisä, joka auttaa ylläpitämään kehon nestetasapainoa. Darra nautitaan poretablettina ennen nukkumaanmenoa. Ruotsissa tuotetta on myyty vuodesta 2007 asti ja nykyään sitä myydään myös Norjassa sekä Hollannissa. "Seuraavana päivänä voi olla yhtä hauskaa kuin edellisenä iltana!" Maahantuojan ohjeiden mukaan Darra tulisi siis nauttia bileillan päätteeksi. Löysin jokatapauksessa itseni tilanteesta, jossa pääsin keittiön kaapeilleni vasta seuraavana aamuna ja olon ollessa äärettömän epämukava, otin kaikki keinot käyttöön. Poretabletti maistuu aivan helvetin pahalta, en minä tälläistä halua juoda! Jopa happoiseen veteen liuotettuna maku on karsean väljähtänyt ja juomaa on hyvin vaikea saada alas minkäänlaisissa tiloissa. Luultavasti siksi ohje on nauttia tämä vielä humalassa. Muutaman tunnin kiemurrellessani sängyllä tuskaista oloani ymmärrän kaksi asiaa. Ensinnäkin, alkoholi ei vaan ole minun juttuni. Toiseksi, Darra-poretabletilla ei selvästikään ole v

Räyhä-Ralf

Kuva
Räyhä-Ralf on Disneyn uusin klassikkoleiman saanut elokuva ja se kantaa numeroa 52. Disneyn sekä videopelien ystävänä Räyhä Ralf on mitä mielenkiintoisin elokuva, koska se sijoittuu kolikkopelihalliin. Oikeastaan tarkemmin sanottuna hallissa olevien kolikkopelien sisuksiin. Räyhä-Ralf on pahis vaikka ei sitä haluaisikaan välttämättä olla. Hän on kyllästynyt olemaan Fix-It pelin Felixin varjossa. Hänellä ei tunnu olevan ystäviä ja asuu kaatopaikalla. Ralf haluaa saada kunnioitusta ja arvostusta samalla tavalla kuin pelin ”hyvis”, eli Felix ja lähtee sitä etsimään muista hallin kolikkopeleistä. Hauskoja yksityiskohtia pystyi hakemaan klassikkopeleistä koko elokuvan ajan. Disney on lainannut hahmoja tarinaan useista eri peleistä kuten Pac-Manista tai vaikkapa Mariosta. Disney tyyliin hulvattoman hauskaa ja laadukkaalla toteutuksella tehty elokuva jaksoi viihdyttää koko sen keston ajan. Elokuva on ehkä hieman aikuismaisempaan tyyliin tehty ja lapset eivät tietenkään samalla taval

Hay Day / Clash of Clans

Kuva
Suomalainen Supercell on väsännyt kaksi erittäin koukuttavaa iOS peliä. Paino sanalla koukuttavaa. Pelit on julkaistu toukokuussa 2012 (Hay Day) ja elokuussa 2012 (Clash of Clans) ja ovat siitä lähtien keikkuneet iOS:n tuottavimpien pelien listan kärjessä. Supercellin on arvioitu tienaavan jopa n. 2.4 miljoonaa dollaria päivässä! Koko firman arvoksi on arvioitu nykyään yli 700 miljoonaa dollaria. Pelien perusajatus on käytännössä molemmissa melkolailla identtinen. Tuunailet ja väkerrät kylää/farmia ja pikkuhiljaa kylä/farmi kehittyy ja saat uusia "kykyjä". Elikkäs resurssienhallintaa. Pelejä voi pelata täysin ilmaiseksi, mutta luonnollisesti rahalla voidaan nopeuttaa kehitystä valtavasti. Pelien koukuttavuus lienee pelaamisen helppoudessa ja siinä miten tasapainoisesti resurssit ja kehitys on saatu tuunattua. Hay Day on näistä kahdesta selkeästi leppoisampi. Hay Dayssa mikään ei koskaan kuole tai kuihdu, eli voit hoitaa farmiasi 5min tai 5vko välein, Up Yours

Frisbeegolf

Kuva
Päätin tänään ystäväni kanssa käydä kokeilemassa frisbeegolfia. Laji osoittautui oikein mukavakasi, varsinkin kun voitin kaksi kolmesta pelaamastamme kierroksesta! Lajiin tutustumattomille kyseessä on siis perinteisen golfin tapainen laji jossa pallo ja mailat on korvattu muovikiekoilla ja reikä metallisella korihäkkyrällä. Laji on tietääkseni melko suosittu ja nytkin radalla pyöri useampi seurue. Suosioon syynä on varmasti pelin helppo oppiminen ja harrastamisen edullisuus, sekä lajin sopiminen kaikille. Urheiluliikkeessä kolmen kiekon aloituspaketti maksoi 29,90€ ja hyvin niitä heitteli. Totisemmille pelaajille näytti heittovälineitä löytyvän kymmeniä erilaisia joten jokaiseen tilanteeseen löytyy varmasti sopiva frisbee. Minun osaltani pari ensimmäistä väylää menivät melko lahjakkaasti puihin, kirjaimellisesti. Perinteisenkin frisbeen heittely on osaltani jäänyt melko vähäiseksi ja viralliset pelivälineet käyttäytyvät hieman erilailla. Kolmannella väylällä alkoi peli jo sujuma

Sybarit, ruoka ja juoma -tietovisapeli

Kuva
Olen monen monta vuotta omistanut Sybarit nimisen ruoka ja juoma -tietovisapelin. Peli on pysynyt jemmassa käytännössä avaamattomana sohvapöydän säilytystilassa. Eilen kuitenkin pääsin vihdoin ja viimein korkkaamaan tämän pelin erään ennenkin peliä pelanneen avustuksella! Peli itsessään on äärimmäisen yksinkertainen: vuorossa oleva pelaaja nostaa korttipakasta kortin, kortissa on "maana" joko ruoka-, juoma-, etiketti- tai kysymyssymboli, kortissa on myös numero pelikorttien tapaan. Edellinen pelaaja kysyy kysymyskortista vuorossa olevan pelaajan nostaman kortin symbolin osoittaman kysymyksen, kysymyksissä on aina kaksi tasoa (1pts ja 3pts) joista vuorossa oleva pelaaja saa valita. Sanomattakin lienee selvää että 1pts kysymys on helpompi kuin 3pts kysymys. Mikäli vuorossa oleva pelaaja vastaa kysymykseen oikein, saa hän joko 1pts tai 3pts, kysymyksen vaikeustasosta riippuen. Nostopakassa on mukana myös jokerikortteja joiden funktio on sekoittaa peliä hieman. Jokerista

Ravintola Golden Flower

Kuva
Golden Flower on Tornion keskustasta löytyvä kiinalainen ravintola. Paikka on ollut yksi suosikeistani jo pitkään ja on mielestäni kaupungin paras ravintola. Jos muistini pitää paikkansa on kyseessä myös yksi Suomen vanhimmista kiinalaisista ravintoloista. Syömässä olen käynyt lähinnä lounasaikaan, jolloin lista käsittää kymmenkunta erilaista kiinalaista ruokaa, kymmenkunta eri pizzaa sekä muutaman annoksen ankkaa ja kuhaa.  Lounaaseen kuuluu ruoan lisäksi keitto/salaatti ja juoma. Minulla ei ole hajuakaan mitä keitto sisältää, mutta se on aivan taivaallista. Tuliseen ruokaan tottumattomille suosittelen sitä kuitenkin varauksella. Salaatti taas on tavallinen pizzasalaatti, jonka saa jokaisesta pizzeriasta. Hinnatkaan eivät päätä huimaa. Lounasaikaan kaikki listan annoksen ovat 8-9 euroa. Myöhemmin hinnat ovat hieman korkeammat ja käytössä on laajempi menu. Ravintola on varsin viihtyisä ja koostuu kahdesta osasta. Toinen on moderni ja suoralinjainen, toinen on kuvassa näk

Ravintola Nanking

Kuva
Moro! Uusi kirjoittaja astuu laivaan. Kirjoitan milloin mistäkin, mutta varmaan eniten tekniikasta, ruoasta ja urheilusta. Purjeet pullolleen ja matkaan. Helsinki on täynnä ravintoloita ja jokaiselle varmasti löytyy jotain. Kiinalaisia ravintoloita etenkin löytyy kuin sieniä sateella, mutta varmasti jo pitkälle yli 10 vuotta yksi suosikkipaikka on pitänyt pintansa. Kiinalainen ravintola Nanking löytyy osoitteessa Kalevankatu 28. Heidän tarjoama sitruunakana on ollut se takuuvarma hyvän ruoan ja onnellisuuden lähde, jos nälkä on keskustan läheisyydessä yllättänyt. Nankingin sitruunakastike on erittäin makea ja kanasiivut ihanan pehmeitä. Kyseessä ei siis ole rapeaksi paistettua kanaa kastikkeen päälle laitettuna, kuten monessa muussa paikassa. Kyseisellä annoksella, kuten myös itse ravintolalla on ”vihaajansa” myös omassa kaveripiirissä, mutta toisella puolella vaakakupissa on iso joukko ravintolan pitkäaikaisia ystäviä. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä Nanking sitä varmast

Fazer Fazerina-jäätelö

Kuva
Jädessä tuttuun Fazerina-tyyliin appelsiinia ja suklaata, bonuksena maitosuklaapaloja ja suklaakuorrute. Maistui ihan tutulle Fazerinalle, 5/5. Tänä kesänä Fazerina-jädeä saa myös pingviinikiskoilta irtopalloina. Ravintoarvot  täältä . Kuva: pingviini.fi

Ravintola Siilinpesä

Kuva
Jos pitäis nimetä ravintola josta saa parhaat lätyt PK-seudulla niin se ois ehdottomasti Ravintola Siilinpesä Siilitien metroaseman läheisyydessä. Sanalla sanoen paikan lätyt on herkullisia ja taatusti tarpeeksi kookkaita. Siilinpesän erikoisuus lienee se että sieltä saa aivan järkyttävän kookkaita pizzoja. Isoin pizza, sukupizza, on varmaan lähemmäs metrin halkaisijaltaan! Kuvassa sukupizza sekä lasten pizza Lasten pizza on melkeinpä sellaisen normipizzan kokoinen, ehkä hitusen pienempi. Normaali pizza Siilinpesässä on jo kookas ja listalta löytyy näiden lisäksi siis vielä perhepizza, jättipizza ja sukupizza. Sukupizzasta saa köyhtyä 50e edestä mutta siitä riittää helposti isommallekin porukalle. Ollaan itse syöty muutaman kerran jättipizzat ja siitä riittää helposti neljälle niin että nälkä lähtee. Suosittelen varauksetta kokeilemaan! Selkeä 5/5!

Freeman cucumber facial peel-off mask

Kuva
Kurre halus että mä teen arvion tästä, älkää helvetti soikoon kysykö multa miksi. Freemanin kurkkukasvonaamio on mallia kasvoille kuivuva, eli sen voi repiä sellaisena kivana kalvona sitten irti kun se kuivuu. Eihän mulla ole muita syitä tän käytölle kun se, että se on hauskaa. Ihankun naamaansa repis irti. Mainospuheet lupaa että tää kevyesti kuorii ja pehmentää ihoa, en ole havainnut mitään maatakaatavaa muutosta omassa nassussani. Ehkä kasvoni ovat astetta kirkkaammat, se voi tosin johtua myös naamion repimisestä johtuvasta akuutista innostumisesta. Kurkun lisäksi hoitavaa aloe veraa sisältävä maski levitetään tasaisesti kasvoille varoen silmänalusihoa ja sen annetaan vaikuttaa ohjeen mukaan 5-10min tai kunnes se on tasaisesti kuivunut. Itse noudatan jälkimmäistä, mutta saattaa olla että annostelen sitä myös vähän liian paksun kerroksen. Koska naamio tuntuu viilentävän ihoa, on siinä varmaan jotain moisen efektin aikaan saavaa kamaa inessä. Se meinaa siis sitä, että kun lähest

24/7 Fitness

Kuva
Salibreikin jälkeiseen pään lahoamiseen useimmiten auttaa sen treeniin oikeuttavan muoviläpyskän hankkiminen. Ajankohtaista oli nimenomaan uuden salin löytäminen, kriteereinään 247-aukiolo ja hyvä sijainti kuorrutettuna uskomattomalla määrällä raskasta rautaa. Sellainen sattuikin löytymään  Viipurinkatu 7:sta  eli allekirjoittaneelle oikein optimaalisesta paikkaa huomioiden sekä kodin että työpaikan sijainnit. Salilta löytyy oikeastaan kaikki oleellinen, eikä mitään extraa. Aerobisia laitteita löytyy lämmittelyyn parin spinning-pyörän verran, lisäksi nurkassa odottaa rikkinäinen crosstrainer ja toisessa ihan hyvä juoksumatto. Vapaiden painojen lisäksi löytyy ehkä hivenen käyttöä nähneet, mutta toiminnaltaan erinomaiset Davidin laitteet. Venyttelyyn löytyy niinikään oma alueensa, ja löytyypä vapaiden painojen puolelta myös ihan kiva kokoelma erikokoisia kahvakuulia. Hintakaan ei karvalakkisalissa päätä huimaa, avainkortin pantti on parikymppiä jonka päälle tulee omavalintaisessa j