Instagram

Ravintola Nanking



Moro! Uusi kirjoittaja astuu laivaan. Kirjoitan milloin mistäkin, mutta varmaan eniten tekniikasta, ruoasta ja urheilusta. Purjeet pullolleen ja matkaan.

Helsinki on täynnä ravintoloita ja jokaiselle varmasti löytyy jotain. Kiinalaisia ravintoloita etenkin löytyy kuin sieniä sateella, mutta varmasti jo pitkälle yli 10 vuotta yksi suosikkipaikka on pitänyt pintansa.

Kiinalainen ravintola Nanking löytyy osoitteessa Kalevankatu 28. Heidän tarjoama sitruunakana on ollut se takuuvarma hyvän ruoan ja onnellisuuden lähde, jos nälkä on keskustan läheisyydessä yllättänyt. Nankingin sitruunakastike on erittäin makea ja kanasiivut ihanan pehmeitä. Kyseessä ei siis ole rapeaksi paistettua kanaa kastikkeen päälle laitettuna, kuten monessa muussa paikassa.



Kyseisellä annoksella, kuten myös itse ravintolalla on ”vihaajansa” myös omassa kaveripiirissä, mutta toisella puolella vaakakupissa on iso joukko ravintolan pitkäaikaisia ystäviä. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä Nanking sitä varmasti tee, mutta minuun kyseinen herkku on uponnut ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Hyvä palvelu on kuulunut myös ravintolan vakiovarustukseen. Pientä miinusta voisi antaa kasvisruokien suppeasta valikoimasta, mutta ravintolan tofuannos on kerännyt kehuja. Ravintolan naulakko on varsin ahdas paikka etenkin talvisaikaan, mutta muuten ravintola on mukavan viihtyisä ja rennon oloinen.

Hinnaltaan Nangkin on ehkä hieman keskimääräistä kalliimpi noin 12-15e annoksillaan. Suosittelen käymään ja kokeilemaan, mutta varauksella sitruunakanan kanssa, etenkin jos ei pidä makeasta.

Kommentit