Instagram

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa




Khaled Hosseini on afganistanilais-amerikkalainen kirjailija, jonka toinen teos Tuhat loistavaa aurinkoa on ensimmäinen kirja jonka häneltä olen päässyt lukemaan. 

Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo kahdesta afganistanilaisesta naisesta. Tarina alkaa vuodesta 1964, jolloin kirjan ensimmäisen osan päähahmo Mariam on 5-vuotias. Mariam syntyy rikkaan miehen syrjähypystä köyhälle palvelustytölle ja näin ollen elää elämänsä haramina, aviottomana lapsena eli suurimpana häpeäpilkkuna mitä maa päällään voi kantaa. Mariam rakastaa äitiään, nanaa, mutta myös kuitenkin isäänsä syvästi ja nauttii tämän viikottaisista vierailuista. Mutkien kautta Marian päätyy naimisiin vanhemman miehen Rashidin kanssa, jonka vaimoksi vuosikausia myöhemmin myös nuori Laila päätyy. Toinen osa kertookin Lailan hyvin paljon Mariamin elämästä poikkeavasta syntymästä, elämästä ja nuoresta rakkaudesta aina siihen asti kun Laila löytää itsensä keskeltä sydänsuruja ja päätyy Rashidin toiseksi vaimoksi. Kolmannessa osassa vuorotellaan kummankin näkökulmaa kun kummankin elämä menee Rashidin toisen avioliiton myötä päälaelleen. Kahden naisen kukkaan puhkeava ystävyys kasvaa niin suureksi että lopulta sen isompaa asiaa ei maailmassa enää ole. Syntyy side jota ei voi mikään katkaista, ei edes nyrkki joka lyö kummaltakin hampaita irti, vyö joka iskeytyy vasten raskaana olevaa vatsaa eivätkä tankit jotka tuhoavat kaiken heidän ympäriltään.

Hosseinin tapa kertoa on uskomattoman yksityiskohtaisen kiehtova. Kirjan juoni on todella hyvin rakennettu ja lukijan tuleekin olla hereillä lukiessaan sillä muutoin useita yksityiskohtia saattaa mennä ohi. Tarinassa on myös hyvin rankkoja ja väkivaltaisia kohtauksia joten en suosittele kirjaa herkimmille lukijoille.

Juoni etenee tiiviisti rinnakkain historian todellisten tapahtumien kanssa. Mariam ja Laila seuraavat kuinka Kabul muuttuu kukkivasta, värikkäästä suurkaupungista sodan runtelemaksi helvetiksi jossa yhtäkkiä nainen ei saa liikkua yksin ja jossa talebanit hallitsevat jokaista ajatusta, kuiskausta ja bussimatkaa. Mielestäni historian tapahtumat on todella hyvin upotettu päähenkilöiden kehityksen sekaan ja niitä on selvitetty riittävästi jotta historiaa vähemmänkin tunteva lukija ei jää ulos tapahtumista.

Ottamatta mitenkään erityisesti kantaa mihinkään uskonnon tai politiikan asioihin Tuhat loistavaa aurinkoa saa arvostamaan sitä, että olen syntynyt naiseksi Suomeen. Kirjan luettuani olen aidosti onnellinen siitä että voin antaa tuulen sotkea hiukseni ja sateen levittää meikkini, koska se tarkoittaa sitä että voin itse päättää milloin menen, mihin menen, kenen kanssa ja peitänkö pääni vai en. Kaikki oman pienen elämän surkean pienet ongelmat poistuvat takavasemmalle ja heräsin tajuamaan että vaikka kirjan henkilöt ja yksityiskohtaiset tapahtumat ovat varmasti fiktiota ovat suurpirteiset tapahtumat olleet historian aikana ja ovat myös nykypäivänä edelleen kamalaa, järkyttävää ja raastavaa arkea monelle naiselle. Näiden naisten mustelmat ja henkinen väkivalta oikeutetaan Koraanin lauseilla ja piilotetaan kodin seinien sisälle sekä burqan alle. Vaikka ajatus tuntuukin kaukaiselta on tämä arkipäivää tuhansille ja tuhansille naisille ympäri maailman.

Tuhat loistavaa aurinkoa pysäyttää, järkyttää ja itkettää. Päällimmäinen tunne on epätoivo. Tästä huolimatta suosittelen kirjaa kaikille. Kirja herättää todellisuuteen ja luo toivoa ihmisten hyvyydestä.

Lisätietoa kirjasta englanniksi täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/A_Thousand_Splendid_Suns
Tästä on muuten tekeillä elokuva jonka pitäisi tulla ensi vuonna. En malta odottaa!

Kommentit