Instagram

Sunin20

Kesä on hyvää aikaa hankkia bruna, esimerkiksi solariumista. Kuntosalijäsenyyteni takasi tasaisen ihosyöpävirran, mutta jäsenyydestä luovuttuani oli edessä uuden käristämön löytäminen. Lukuisia vaihtoehtoja tutkittuani päädyin sijainnin vuoksi Helsingin Mannerheimintie 29:ssä sijaitsevaan itsepalvelusolariumiin.

Sunin20 aukaisee ovensa joka aamu seitsemältä ja palveluista voi nauttia aina iltakymmeneen saakka. Henkilökuntaa paikalla ei ole laisinkaan ja homma toimii todellakin täysin itsepalveluna. Maksupolitiikkana toimii joko kolikot taikka erillinen maksukortti johon voi ladata mieleisensä summan rahaa. Toisin kuin nettisaitin suoraan sanottuna karseasta ulkoasusta voi päätellä, on tilat paikan päällä oikeasti erittäin siistit ja viihtyisät.

Käytettävissä on viisi erilaista Luxuran solariumlaitetta, jokainen omissa lukittavissa huoneissaan. Käytännössä homma toimii niin, että aulassa olevasta automaatista valitaan huone ja isketään raha koneeseen. Aikaa on kolme minuuttia stripata, iskeä boostirasvat kehoon ja painua grilliin ennen laitteen automaattista käynnistymistä.

Laitemalleista riippuen varustelu on vähän erilainen, mutta uusimmissa Luxuroissa on mp3-liitännät sekä radiot ettei aika käy pitkäksi pötkötellessä. Useimmiten huoneissa on silmäsuojat, mutta ennen rahanlaittoa kannattaa varmistaa asia jos omia ei ole mukana.

Tiloista löytyy wc sekä automaatti joka tarjoilee rahaa vastaan pientä evästä sekä erilaista solariumkosmetiikkaa. Oma suosikkimerkkini Australian Gold on hyvin edustettuna sekä kerta-annospakkauksin että normaalikokoisina pulloinakin. Rahanvaihtoautomaatti on erittäin oleellinen ja sellainen löytyykin samalta seinältä maksuautomaatin kanssa. Pätäkkä vaihtaa muotoa sekunneissa ja edullinen hintapolitiikka takaa pitkän ilon, eurolla saat kolme minuuttia laatuaikaa preferoimasi laitteen kanssa. Minimimaksu on 2e eli kuusi minuuttia.

Sijainti, toimiva palvelu ja edullinen hintapolitiikka vakuuttivat allekirjoittaneen kahden testireissun jälkeen ja aionkin käyttää paikkaa myös jatkossa. Kannattaa muistaa että huoneessa säilyttämäsi tavarat ovat omalla vastuulla, aina aika ajoin kuulee siitä miten solariumhuoneisiin murtaudutaan asiakkaan vielä ollessa laitteessa ja nyysitään kamat. Itse en varo koskaan ja kamat on pysyneet vielä toistaiseksi tallessa.

Kuvassa Luxura X7, johon allekirjoittaneella on erityinen suhde. Kuva hapro.com



Kommentit